Metsä on suomalaisen kirkko, kuuluu vanha sanonta. Metsän rauhassa voi kokea jotain, mitä ei kaupunkiympäristössä tavoita. Metsäretkellä voi hiljentyä, päästä hetkeksi irti hälystä ja oravanpyörästä, voittaa pelkonsa, ylittää omat mukavuusalueensa, kuntoilla ja nauttia metsästä kaikin aistein. Joskus luonnonvoimat tai yöllisen metsän pelottavuus voivat yllättää – silloin tuntee itsensä kovin pieneksi ja ajatukset omavoimaisesta elämänhallinnasta murenevat.
Itselleni sattuu melkein joka retkellä jotain sellaista, missä joudun turvaamaan Jumalaan koko sydämestä. Jokainen retki vie lähemmäs Jumalaa. Nykyaikaisen kodin suojissa on helppo uskoa illuusioon elämänhallinnasta, siitä että kaikki on omissa käsissä ja jokainen on oman onnensa seppä. Omalla kohdallani kaipuu metsään on osin kaipuuta siihen avuttomaan tilaan, jossa en voi hallita ihan kaikkea. Kaipaan metsän syliin, Jumalan syliin.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps.23:4
Jumala on kaikkialla. Kuitenkin joissain paikoissa tai joissain mielentiloissa on helpompi hiljentyä ja kokea Jumalan läsnäolo. Millaisessa tilanteessa tai paikassa sinä koet pyhyyttä?