Rukousten helminauha

Tänään vietetään rukoussunnuntaita. ”Rukoussunnuntai on syntynyt siitä, että aikaisemmin papisto kulki seurakuntalaistensa pelloilla siunaamassa kevään kylvön”, kertoo Matias Roto blogissaan. Hieno tapa ja esimerkki siitä, että rukouksessa saa pyytää siunausta arjen askareisiin ja toimeentuloon.

Itselleni rukous merkitsee juttelua Jumalan kanssa, kaikenlaisten isojen ja hyvin pienten asioiden jättämistä Hänen käsiinsä: kun en löydä avaimiani, kun olen huolissani jostain ihmisestä, kun minun täytyy tehdä jokin iso päätös, kun en keksi miten saan tietokoneen toimimaan, kun päätäni särkee… Ja kiittämistä siitä, että Jumala todella kuulee rukoukseni!

Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. 1 Joh 5:14

Ei ole niin isoa tai pientä murhetta tai niin arkista asiaa, etteikö sitä voisi jättää Jumalalle. Kun asian on kertonut Jumalalle, saa olla levossa ja luottaa siihen, että rukous on kuultu. Joskus voi olla vaikea luottaa, että asia todella on hoidossa, ja joskus vastaus viipyy, tai sitä ei koskaan tunnu kuuluvan. Tällöinkin voi olla levossa ja luottaa, että Jumalan hyvä tahto elämässämme toteutuu, vaikkei kaikki pyytämämme asiat tapahtuisikaan.

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Fil 4:6

Vinkki: Askartele itsellesi rukoushelmet. Liitä jokaiseen helmeen rukous. Keskenään eriväriset tai erimuotoiset helmet auttavat muistamaan omat tärkeät rukousaiheet: musta helmi huolille, keltainen kiitosaiheelle, sininen jonkun asian puolesta, punainen jonkun läheisen ihmisen puolesta ja niin edelleen, niin monta kuin tarvitset. Rukoushelmiä voi pitää vaikka ranteessa. Niiden hypistely auttaa hiljentymään rukoukseen ja muistamaan meille tärkeitä asioita ja ihmisiä – helmi kerrallaan.