Tänä keväänä olen ihastellut ensimmäisiä päiväperhosia. Yksi bongaamistani nokkosperhosista lekotteli paikoillaan heinikossa. Osoitin sitä kädelläni ja huomasin sen leväyttävän siipensä auki joka kerta, kun käteni varjo osui sen ylle. Varjon väistyessä se sulki siipensä – ja kun varjo taas tuli sen ylle, se levitti värikkäät siipensä auki, mutta ei lähtenyt lentoon. Tämä on perhosen tapa reagoida hyökkääjään; siipikuvioinnin on tarkoitus säikäyttää saalistaja pois.
Jos minua lähestyisi tuntematon uhka, niin todennäköisesti pakenisin tai piiloutuisin niin pieneksi kuin pystyn. Jos perhosia alkaa jahdata, kyllä nekin lähtevät pakoon, mutta niillä on myös tämä oma rohkea tapansa puolustautua.
Pakeneminen tai piiloutuminen on joissain tapauksissa viisasta, mutta nokkosperhonen muistutti minua siitä, että varjojenkin edessä voi avata siipensä ja loistaa juuri niin kauniina kuin on.
”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.” 2.Tim. 1:7
Miten sinä reagoit vaaran uhatessa? Milloin kannattaa paeta, milloin rohkeasti olla juuri sellainen kuin on?